58. Muistossa Matti Huitila ft. Aki Rinne & Markku Kemppainen

Unelmia onkimassa - A podcast by Unelmia Onkimassa - Wednesdays

Läsäkosken Pehtoori on poissa. Seuraavan kerran kun Kuninkaanväylän sillalle perhokalastaja astelee, vesi virtaa mutta tunne on erilainen. Suru-uutinen Matti Huitilan poismenosta saapui perhokalastajien keskuuteen lokakuussa 2023. Mittavan elämäntyön perhokalastuksen, virtavesien, kalakantojen ja perhonsidonnan parissa tehnyt Matti ei koskaan päässyt podcastimme vieraaksi, vaikka kahteen kertaan jaksoa oli Matin kanssa tarkoitus tehdä. Matin perintöä ja muistoa kunnioittaen halusimme tehdä jakson, jossa jaetaan muistoja Matti Huitilan elämän varrelta. Tätä varten kutsuimme vieraaksemme kaksi Matin pitkäaikaista ystävää, Aki Rinteen ja Markku Kemppaisen, jotka tunsivat Matin 1980-luvun lopulta lähtien. Uskallamme sanoa, että Matille perhokalastus ei jäänyt lopulta vain harrastuksen tasolle, vaan se vaikutti Matin elämään laajasti ja syvästi yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Perhovavan kanssa Matti kiersi mm. maailman ympäri, mutta hän jätti valtavan suuren jäljen myös perhonsidontakulttuuriin, virtavesikunnostuksiin ja kalakantojen arvostukseen ja niiden kestävään kalastukseen. Unohtamatta tietenkään hänen suurta kiinnostusta vesihyönteisten ja erityisesti vesiperhosten elämänkierron tarkkailuun ja tutkimiseen. Vesi virtaa ensikin vuonna Läsäkoskessa ja vaikka Kuninkaanväylän silta tuntuu tyhjältä, elää muisto Matista siellä jatkossakin. Sillan, veden ja kalojen kautta. Meidän tehtävä on vaalia sitä.

Visit the podcast's native language site