Ihmiskoodi-podcast: Kausi 2, jakso #33 - Koodinimi: Hyvä

Ihmiskoodi-podcast - A podcast by Mikko Paunonen

Koodisana - Hyvä "Elämä on asennekysymys", näin ainakin sanonta kuuluu. Väitän, että tuossa sanonnassa on kyllä paljon totuutta ja viisauttakin sisällään. Elämä on täynnä satunnaisuutta ja ennustamattomuuksia, joihin emme voi itse vaikuttaa. Osaan toki voimme, mutta paljon on tapahtumia, joissa meidän roolimme on olla joko matkustajana tai sivustaseuraajana, tarkkailijana. Tällä en suinkaan silti tarkoita sitä, että minulla itselläni ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämääni tai ympäristööni - todellakin on. Kuitenkin paljon on toimintamme ja kontrollimme ulkopuolella. Mutta se, miten näihin asioihin suhtaudun, sen voin valita. Tähän kiteytyy oma valmennusfilosofiaani adoptoitunut sana "Hyvä/Good", jonka ovat omat valmennettavani monesti kuulleet eri asiayhteyksissä. Toki etenkin silloin, kun suunnitelmat ovat toteutuneet onnistuneesti ja tulosta on tullut, mutta myös silloin, kun on tullut odottamattomia takapakkeja loukkaantumisten tai muiden elämän tuomien yllätyksien takia. Tätä sanaa johtaa aina pysähtyminen siihen, miksi "hyvä". Silloinkin, kun tilanne voisi näyttää todella kurjalta ja negatiiviselta. Joskus tuon sanan lausun viiveellä, antaen tilaa akuuteille tunteille, jotka ovat myös oikeutettuja siihen tilanteeseen ja kokemukseen. Mutta pian tämän jälkeen alkaa prosessi, johon usein tuo sana liittyy. Kyse on ratkaisukeskeisestä ajattelutavasta sekä asenteesta. Mihin kaikkeen tätä sovellan ja mihin se ei välttämättä sovellu? Miksi sinun kannattaisi pohtia tätä sanaa omassa arjessasi ja asenteessasi? Sillä jos se ei löydy omasta työkalupakista, sen olisi ehkä korkea aika löytyä, sillä uskon, että Hyvä-sanalle olisi hyvää käyttöä. ;) Hyviä kuunteluhetkiä juuri sinulle! Team Ihmiskoodin "Hyvän lähettiläät" Mikko & Peltsi https://youtu.be/IdTMDpizis8?si=lA4scoTjlW0_hA0O

Visit the podcast's native language site